Seitsemän nartun linjani

Olen iloisen ylpeä tästä jatkuvasta narttulinajstani, joista jokaisen on len tavannut henkilökohtaisesti ja saanut olla mukana päättämässä pentujen ostosta  tuolla hieman myöhemmin.
Tässä on Rollecaterdeelin kantanarttu Warrig van Stamdolerna, jonka tapasin Henkin ja Rian luona kun olimme valisemassa ensimmäistä schapeani sieltä eli Amelie Sofieta, Amelin narttulinja alkaa myös Warrigista (se on hollantia ja tarkoittaa pörröistä ja takkuistakin) (lausutaan varreh). Warrigin tytär on Iete, ensimmäinen van het Rollecaterdeel, tuossa keskellä.

Iete oli kevyempi ja jalkavampi malliltaan kuin äitinsä Warrig, hänen tyttärensä Bente taas olisi mielestäni voinut saada hieman enemmän etujalkoja, tätä samaa toivon myös Benten tyttärentyttären tyttäreltä Ruskalta.  Iete oli rauhallinen ja lempeä ja viihtyi aika paljon omissa oloissaan, koska oli silloin jo aika ikääntynytkin. Tyttärensä Bente sensijaan oli luonteeltaan kovempi ja aina kun menimme heille kylään ja Seita riemuissaan juoksi äitinsä luo, antoi Bente kyllä kuulla kunniansa, ettei sitä nyt ihan noin vaan rynnätä äitiä halaamaan, kun kerran on täältä lähdetty. Samaa luonnetta peri tyttärensä Seita.

 Ieten tytär Bente vasemmalla. Benteltä minulla on kaksi pentua; Onnimanni yhdessä Anita Kurkon kanssa ja toinen kantanarttuni Seita van het Rollecaterdeel. Molemmat sekä Seita että Onnimanni ovat kansainvälisiä muotovalioita ja molemmat jo nyt koirien taivaassa. Bente muuten sain Ruotsista vierraillessamme Rian kanssa siellä sertit kolmesta eri näyttelystä ja kun Ria siten tuli Benten kanssa Suomeen ja sai sertin, siitä tuli kasoisvalio SE ja FI Cha.ja pärjäsi aina Hollannin klubinkin näyttelyissä.

Benten tytär Seita multivalio, elämäni koira,joka elokuun lopussa jätti meidät ja siirtyi esiäitiensä luo sinne koirien taivaaseen, missä kasvaa nakkeja puissa ja jätti valtavan ikävän jälkeensä.
Seita on saanut Hollannissa kaksi varasertiä ja yhden sertin ja sijoittunut Rotterdamin näyttelyssä Ryhmässä 6, siellä sijoitettiin 9:N koiraa ja minua nauratti sitä esittäessäni kun selostaja kertoi, että kyseessä on hollantilainen rotu, jota ei kukaan muu kuin hollantilainen osaa esittää.
Seita on tässä kuvattuna kasvattajansa ihanassa puutarhassa kesällä 2010, jolloin vietin kuukausia siellä. Seita antoi minulle neljä ihanaa pentuetta, joista kotiin jäi ensimmäisen pentueen esikoinen ja                                                                                         ainoa narttu Riitu ja viimeisen pentueen Quibus.                                                                                             Quibus suostui tekemään Roopen kanssa pentueen,.
Quibus sai viisivuotiaana aivokasvaimen ja se oli pakko panna nukkumaan vasta 5-vuotiaana.Quibus oli kymmenen pennun loistava äiti, joka enemmän kuin kukaan muu koiristani leikkiniiden kanssa, oli koko ajan tosi rauhallinen ja osasi nauttia niistä koko ajan. Quibuksen isä oli hollantilainen Stoffel, Stoffel kävi kylässä meidän luonamme kun asuimma Hollannissa, mukana oli myös Stoffelin isä Malle Swabber. oli ihanaa nähdä niitä ja katsoa, miten mahtavia he olivat pentuja kohtaan. Ria rakasti Quibusta Holannissa ollessamme, näki siinä Isoäiti Ieten, joka oli Rian mukaan fiksu koira ja samaa hän näki tässä tyttären tyttäressä. Quibus oli aika kevytrakenteinen ja pitkä kroppainen, se oli kahden maan valio. Ikävä on tätä haukkujaa.           

Ruska on tämän tuntemani narttulinjan kuudes äitikoira. Se sai kahdeksan pentua kesällä (2016) ja pentueen isänä oli Toivo (Karvarallin Poppaskonsti), johon Ruska rakastui niin, ettei ketään muuta yrityksistä huolimatta edes huolinut. Toivon takana on toinen kanttanarttuni musta Amelie-Sofie ja Toivo on musta, kuten Amelie. Ruska on luonteeltaan iloinen hässöttäjä ja perinyt äidiltään välillä niin raivostuttavan tavan ilmoittaa kaikki tapahtumat haukkumalla. Ruska on isoäitinsä Seitan tavoin ollut näyttelyissä menestyjä ja malliltaan äitiään ja isoäitiään kropaltaan lyhyempi, eikä yhtä terävä kuin nuo kaksi.Ruska oli myös loistava äiti ja edelleen leikkii kotiin jääneen tyttärensä Sofie.Amelien kanssa.

 Ruskan ensimmäinen pentue syntyi Paulan päivänä 22.6.2016 ja siellä on myös kotiin jäävä tämän narttulinjan seitsemäs narttu, jonka takana ovat siis molemmat ns kantanarttuni Seita ja Amelie-Sofie.
Yllätyspentueessa oli kaksi siniharmaata, neljä mustaa ja kaksi ruskeaa, mikä oli tosi yllättävää.

Tässä joukossa mukana myös se seitsemäs narttu musta Sofie-Amelie 

Pentutarkastus ja sirutus tehty

Viime perjantaina sain ajan eläinlääkäristä pentutarkastusta ja sirutusta varten. Ja sitten vain miettimään, miten nuo lapset saisivat ensimmäisestä automatkastaan mahdollisimman positiivisen kokemusmuiston. Olen nimittäin useankin koiranomistajan kertoneen, ettei heidän koiransa ollenkaan pidä autoilusta. Usein se varmaankin yhdistyy siihen ensimäiseen, muutenkin vaikeaan tilanteeseen, kun pentu "riistetään" emonsa kodista ja viedään vieraanhajuiseen autoon uusien ihmisten kanssa, jotka itsekin jännittävät sitä miten matka menee.
Minulla ei ole mitään patenttiratkaisua, mutta usein auttaa, että pentu menee autoon väsyneenä ja sille on järjestetty turvallinen nukkumapaikka JA SEN ANNETAAN NUKKUA sitä koko ajan vahtimatta. Helppohan se on sanoa, mutta käytäntöjä on niin erilaisia ja koiriakin. Minä ratkaisin asian niin, että laitoin kaikki pennut nukkumaan juuri siihen kevythäkkiin, missä ne pihallakin ollessaan nukkuvat, joten se on siis tuttu, eikä siitä näe ulos samalla lailla kuin rautahäkistä kehikon väleistä. Ihana pennunostaja ja ystävä Mari jo vuosien takaa tuli mukaan kantamaan ja vahtimaan lapsia kun kävin kysymässä, joko voi häkin tuoda sisään ja poislähtiessä kävin maksamassa.

Muutenkin tämä värikirjo oli tosi rauhallinen, ne ovat aina varsin rauhallisia,mutta nyt saatiin jo lääkäritädiltäkin kiitokset kun pennut inahtamatta voitiin kääntää selälleen ja etsiä "pikkupallit" pusseistaan. Kaikki olivat jo laskeutuneet, vaikka ikää oli vasta vähän yli viisi viikkoa. Kukaan pennuista ei kiljunut, muutama sanoi vienosti ai, kun siru laitettiin, tällä kertaa Kennelliiton toivomuksesta hartian seutuun, kun se ennen oli vasemman korvan alla kaulassa. Syy siirtoon oli, että se siru häirtisee mm kallokuvauksissa. Ja pentujen reaktioista päätellen, se paikka olikin parempi kuin korvatakunen, siinä on enemmän löysää nahkaa, jonka alle se "kauhistuttavan iso neula" sen sirun sylkee.

Isä Toivo kravatteineen

mustat tytöt kravatteineen

Nyt kaikki lapset ovat siis saaneet tunnuslukunsa. Kasvattajan ainoaksi ongelmaksi jää erottaa oikeat pennut toisistaan. Kaksi mustaa poikaa ja kaksi mustaa tyttöä muistuttavat niin erehdyttävästi toisiaan, jopa isän tunnusmerkkiä valkeaa rintaa ja varpaita myöten. Lääkärissä laitettiin haavateipistä kahdelle kaulapannat ja kotona sitten lakattiin kahden niistä peput.
Sofie-Amelie sai lakkasipauksen turkkiinsa, Friida-friidu sensijaan ei ja Poppis eli Poppaskonsti sai myös lakkalisäyksen erotukseksi Siepparista.
Suunnitelmissa on kertoa hiukan niiden luonteiden erosta, mutta tosuus on, että vanhaa kasvattajaa viedään niin lujaa pentujen syötöstä isojen koirien syöttöön ja emon huoltamiseen sekä kaikkien ulkoilutukseen, laatikon siivoamiseen ja pesukoneen pyörittämiseen, että kun illalla istun koneen ääreen, ei juurikaan ajatus liikahda. Lähes kahden kuukauden yövalvomiset alkavat näkyä. Alkuviikosta viime viikolla sää suosi, pennut olivat lähes koko päivän ulkona, loppuviikon sääherra hiukan kokeili meikämuijaa, lorotti taivaan täydeltä vettä melkein heti kun oli saanut pennut ulos ja näytti auringon heti kun koko sakki oli taas sisällä. Hyötyliikuntaa, sanoisin, vaikka raivotuttikin välillä.Uskomatonta, että nyt alkaa viimeinen kokonainen viikko kun kaikki pennut ovat yhdessä. Ensi viikon keskiviikkona pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja siitä eteenpäin pesä sitten tyhjenee, vain Sofie-Amelie jää. 

Erottaisitko nämäkään pojat ilman merkkiä?

Neljä onnellista viikkoa

Tänään pennut täyttävät neljä viikkoa ja on vuorossa viikottainen punnitus ja kynsien leikkuu. Uusia asioita opetellaan koko ajan ja maailma laajenee. Pennut ovat olleet ulkona päivittäin ja nukkuneetkin siellä. Vielä ne nukkuvat suuren osan päivästään ja jo nyt niillä on pitkät yöunet. Muutamana viimeisenä yönä ne ovat nukkuneet seitsemänkin tunnin yöunet. Pahaksi onneksi on juuri täydenkuun aika, joten kuuhullu kasvattaja pyörii sängyssään ja manaa kun ei saa unta kuin hädin tuskin juuri ennen pentujen heräämistä.
Tämä pentue tosin on varsin rauhallinen vielä herättyäänkin, ne eivät - ainakaan vielä - aloita senpäiväistä kiljuntaa maitoauton perään, vaan kasvattaja on saanut rauhassa ruokkia narttunsa ja käyttää sen yöpissalla ja sittenkään kun ne emon näkevät, ne eivät kilju ja huuda - siis ainakaan vielä. Täysin errilaisia siis kuin muutamat aikaisemmat pentueeni.

Stadin Friidu ja Sofie-Amelie 

Pitää vaan uskoa, että Ruska on hieno mammakoira, pennut saavat riittävästi ruokaa ja emon turvaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että muutaman kerran on täytynyt kurkistaa laatikkoon, että ovatko ne hengissäkään kun eivät kilju. 
Muutaman kerran on kuulunut mahtavia murinaharjoituksia ja on siellä harrastettu haukkuharjoituksiakin, kun ne murisivat kilpaa, oli kuin pieni moottori olisi käynnistetty. Pian varmasti alkaa tahti kiihtyä ja uusia virikkeitä kaivataan. Täällä onkin jo odottamassa hauska agilityputki ja pallomeri motoriikan kehittämiseen. Sitä odotellessa kasvattaja ryhtyy punnitsemaan aarteitaan ja leikkaamaan niitä maailman pienimpiä kynsiä, 32;sta tassusta !

Painoa on kertynyt ja tänää katsotaan lisää

 

Kaksi urosta; musta ja ruskea etsii vielä kotia

Tänään  pennut täyttävät kolme viikkoa. Paljon on tapahtunut. Ne ovat saaneet ensimmäisen matokuurinsa, maistaa raakaa lihapullaa ja ennen kaikkea niiden nimet on kirjoitettu Suomen Kennelliiton rotukoirarekisteriin. Vasemmalla ruskeat pojat Skuuppi ja Skumppa. Skuuppi eli etusivun juttu sopii tälle kaverille, koska tähän pentueeseen ei todellakaan odotettu ruskeita pentuja, se oli siis jymyjuttu eli Skuuppi ja erikoinen väri oli myös syy avata Skumppapullo sekä värin että hyvin sujuneen synnnytyksen vuoksi.

 

Tämän pentueen "erilaiset nuoret" eli ainoat kaksi siniharmaata (ne syntyvät mustavalkoisina) poikaa taas saivat nimensä stadin kielen mukaan, koska olen henkeen ja vereen hesalainen, vaikka Vihdissä asunkin.
Äitini on syntynyt Sörnäisten Rantatiellä eli Sörkassa (stadilaisittain nimenomaan Sörkka). Tässä siis Stadin kundi ja Sörkan Sälli.

 Pentueen ainoat kaksi tyttöä. Stadin Friidu ja suuren ja menestyneen isoisoäitinsä Amelie-Sofie van het Rollecaterdeelin kunniaksi nimetty Sofie-Amelie Ruska. Minulla on aina ollut tapana jättää kotiin jäävän tytön nimeen myös sen äidin nimi eli tässä tapauksessa kolmas nimi on Ruska, vaikkakin tyttäreni pani kovasti hanttiin, että Ruskaksi pitäisi oikeasti nimetä ruskea koira, mutta onneksi minä päätän, eikä sitä muuten käytetäkään kuin virallisissa yhteyksissä.


Viimeinen pari; mustat pojat Snadi Poppaskonsti, isänsä Karvarallin Poppaskonstin mukaan nimetty porukan pienin mustiainen. Vieressä isompi poika, jonka nimestä olen aina haaveillut kunhan S-pentueeseen asti pääsen (pentueen alkukirjain on tapana nimetä aakkosjärjestyksessä).  Olen jo teini-iässä lukenut ihastellen Salingerin nuorisoromaanin Sieppari Ruispellossa, jonka Pentti Saarikoski käänsi ansiokkaasti stadin murteella. Siispä Sieppari ja kapinallinen nuorisoni vanhenevan kasvattajan kunniaksi. 

  

 Nyt kun kävelyharjoitukset jo sujuvat aina vain paremmin, ne ovat alkaneet myös huomioida toisiaan. Näkevät, että laatikossa on muunkinlaista elämää kuin vain kävelevä maitobaari. Tässä ensimmäiset leikkiin kutsut. Osa myös leikkii vierssä makaavan pitkän pehmeän lelukoiran kanssa. Sen päällä myös nukutaan  ja sen hännästä vedetään, kasvattaja vaan ei ehdi aina kameraansa ottamaan kun jotain tapahtuu.

Viime yönä harjoiteltiin jo pitempiä yöuniakin. Ne nukkuivat hiljaa lähes viisi tuntia, niin pitkään oli hiljaista, että sekä mammakoira että kasvattaja jo alkoivat huolestua, miksi on niin hiljaista, vaikka juuri se hiljaisuushan kertoo että kaikki on hyvin.
Tänään on kolmiviikkoispunnitus ja kasvattajan kauhu: kynsien leikkuu 4X8 eli 32 pienen pientä tassua täynnä tosi teräviä kynsiä, kertaalleen niitä on jo lyhennettykin, etteivät revi emoa imiessään ja nyt taas !!!!

Kasvu jatkuu kovaa vauhtia

Siskonpetissä nukutaan kaikki kahdeksan

Pennut ovat nyt lähestymässä kolmen viikon ikää. Ikää jolloin alkaa paljon tapahtua niiden elämässä, opetellaan syömään muutakin kuin äidinmaitoa, saadaan ensimäinen madotus ja opetellaan itse pisumaan ja kakkaamaankin. Eilen kun pennut olivat 17 päivän ikäisiä, satuin näkemään kun toinen noista musta-valkoisista (muuttuvat siis siniharmaiksi) teki ensimmäiset pisumisensa itse, se kyykistyi ja teki ne ns tyttöpissat, mitä nuoret koirat vielä pitkään kyykistymällä tekevät, se myös ponnisteli itse omat kakkansa ulos äidin auttamatta. Vielä mammakoira ne siivoaa, koska ne ovat puhdasta äidinmaitoa, mutta kun lisäruokaa ryhdytään antamaan, mammakoira jättää siivouksen kasvattajalle huoletta.

Kun kaksi viikkoa on ylitetty pentujen olemus muuttuu muutenkin, edelleen ne nukkuvat suuren osan ajastaan, mutta nyt niiden silmät ovat auenneet ja korvat suuntautuvat pieninä nahkalappuina alaspäin, ne osaavat jo hoippuen kävellä. Luoja miten vaikeaa siitä on saada stillkuvaa! Ne myöskin nukkuvat jo selällään.

Osa näistä osaa jo haukahtaa ja ne kyllä ulvovat jos emo makaa edessä niin, ettei tie maitobaariin ole avoin. Toinen nartuista on juuri oppinut murisemaankin. Ihan kuin kissan kehräystä muistuttava ääni pantiin käyntiin kun kasvattaja hieman kehtasi tönäistä neitiä kyljestä juuri kun se aloitteli kävelyharjoituksiaan. Tässä tämä neiti Nokinenä tillittää silmiin sen näköisenä, että kyllä minä jo osaan sekä kävellä, murista että leikkiä. Eilen näin myös pienen ruskean suklaapojan leikkivän äitinsä häntäkarvoilla, ja sen häntä heilui! Ihan pian alkaa tulla kuvia, joista saa paremman käsityksen näistä nukkumateista. Ajatelkaa miten ihanaa elämää ne vielä viettävät, syövät. nukkuvat ja taas heräävät syömään. Tässä pikkuneiti Buffing Sofie-Amelie, toisen kantanarttuni Amelie-Sofien jälkeläinen.

Kaksi viikkoa on täynnä

Pennut kasvavat ja aika kuluu niin, että on jäänyt jokunen päivä väliin kirjoittamisessa. Maanantaina kotiutuivat Ruskan isoäiti Seita ensimmäisen pentunsa Riitun kanssa. Minä vähän jännitin, etää yrittääkö Seita-mummi ottaa Ruskan pennut hoitoonsa tyyliin "kun ne kakarat nyt eivät mitään osaa". Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, näki aivan selvästi että Ruska oli toisia kaivannut ja Seita suorastaan liimautui minuun kiinni ja näytti joka välissä, miten ihanaa olla taas kotona.
Seita on tosin kiinnostunut mitä laatikossa on, mutta enää ei ryöstöyritystä ole ollut, niinkuin oli mm Miinan pentueen kanssa, Seita osasi keittiön pöydän kautta hypätä laatikkoon ja siellä se hoiteli pentuja  Miinan raivotessa ulkopuolella, olisi voinut jäädä pentu väliin, jos olisivat ottaneet yhteen, mutta ei onneksi silloinkaan . Seita vaan enimmäkseen nukkuu syvää vanhan koiran (yli 13 vuotta) unta, mutta herää eloon kun menemme metsään. Se tekee aina ensin innokkaan juoksulenkin ympyrää, tulee luokseni ja aivan selvästi sanoo; "juoksen vielä kerran" ja sitä on aivan ihana katsella kun se nauttii vapaana juoksusta ja siitä, että sillä kaikki vielä toimii loistavasti. Ruska puolestaan on selvästi ottanut aidatun pentulaatikon omaksi hoitohuoneekseen ja siellä se hoitaa ja imettää vauvansa ihan rauhassa tarvitsematta vahtia muita perheenjäseniä.   Sitä mukaa kun pennut kasvavat ne alkavat näyttää ihan oikeilta pennuilta. Ja Ruska taas näyttää ihan isoäiti Seitalta yhä enemmän, tässäkin kuvassa.

Eroa toki on ainakin siinä, että Seita sai aina itsensä värisiä pentuja, mutta sen sulhotkin olivat samanvärisiä. Tässä Ruskan pentueessa olen tarkoituksella hakenut takaisin Amelie-Sofie van het Rollecaterdeeliä, joka tulee sekä isän että äitikoiran kautta. Kotiin tästä jää musta narttu ja sen nimeksi tietenkin tulee Sofie-Amelie silkasta rakkaudesta ja kaipauksesta Amelieta kohtaan. Se oli oma tapauksensa Amalia-kamalia ja akka hankalakin, mutta niin mahtavan mainio mustiainen. Tuntuu aika ihanalta, että tässä kotiin jäävässä pentueessa yhdistyvät kaksi kantanarttuani Amelie ja Seita ja takana ovat myös Siiri ja Nero ensimmäiset schapeni. Olen tarkoituksella halunnut myös säilyttää vanhoja linjoja.

 

Pennut kasvavat

Pennut ovat vielä niin pieniä, että kunnon kuvia niistä ei juuri saa. Niinpä tyydyn vielä laittamaan näitä ihania uinumiskuvia. Viime yö taisi olla tähän astisista paras yö. Ruskalla ei enää ole juurikaan kipuja kohdun supistusten takia ja kalkkitilannekin alkaa olla normaali. Nyt se jo hallitsee liikkeensä.Kummallista, miten nopeasti koiran muistiin jäävät epämiellyttävät kokemukset. Kun Ruska ei torstaiaamuna enää oikein pystynyt kävelemään "paraatiovemme" portaita ja sorapihaa, se vielä eilenkin arasteli sorapohjaa ja hakeutui heti, kun oli mahdollista nurmikolle. Muuten se on jo taas oma itsensä, läähättelee kyllä pentuja hoidellessaan ja niitä imettäessään, mutta mikäs ihme se on, ulkona helle ja sisällä vieläkin kuumempi kun aurinko on paistanut kattoon ja seinään, ja Ruskalla sitten vielä kaiken lisäksi kahdeksan pikkupatteria ihossa kiinni. Olenkin näiksi päiviksi ottanut karvaiset pentualustat pois ja käyttänyt Ruskan ja pentujen alla pussilakanoita, jotka ovat vähän viileämpiä. Tutkimuksetkin osoittavat, että pentujen kehityksen kannalta niidenkin on hyvä oleilla myös erilaisissa lämpötiloissa ja tietysti myös erilaisilla alustoilla, veto vain on niille pahasta.

Nyt kun vauvat ovat vielä alle kaksiviikkoisia, ne ovat tavallaan vielä kriittisessä vaiheessa, eli mitä tahansa voi vielä tapahtua, jos ilmenee esimerkiksi jokin ruumiillinen vika, mikä ei ulospäin näy. Tällä hetkellä ne kasvavat valtavaa vauhtia, ovat pulleita ja lämpöisiä, eik kukaan ainakaan nälkäänsä kitise. Ne saattavat nukkkua jopa parit tunnit ja Ruskakin on oppinut luottamaan siihen, etteivät ne pentulaatikosta karkaa ja niinpä olemme päässeet mammakoiraa kuntouttamaan vähän pidemmillä lenkeillä. Ruska luottaa, että pennut nukkuvat ja tosiaan aina on ollut hiljaista kun olemme lenkiltä tulleet.

 Ihana pieni yllätyssuklainen (suklaanruskea) pentukin, vaikka on porukan pienin - tällä hetkellä - on jo oppinut rentoutumaan ja nukkuu selällään iskojensa kanssa.

Päästiin pelkällä säikähdyksellä

Eilen en pystynyt kirjoittamaan riviäkään, sen verran vielä illallakin kädet tärisivät ja huoli kaiversi sydänalaa. Jo keskiviikkona kiinnitin huomioni siihen, että Ruska ulos mennessä jotenkin varoi etutassujaan, tai ei saanut niitä oikein tottelemaan. Torstaina sitten se ei aamupissalla liikunut juuri ollenkaan nyt olivat jo takajalatkin tottelemattomia. 
Onneksi osasin tehdä oikeat johtopäätökset. Tuli heti mieleen sana; poikimahalvaus, siitä puhuivat lapsuuden kesäpaikassa maalaistalon emäntä ja karjakko. Heidän kesävierainaan saimme tutustua myös lehmiin ja hevosiin. Poikimahalvaukseen saattoi vaikka kuolla.
Siis poikimahalvausko se on, vai onko kohtuun jäänyt vielä jotain sisälle ja se saattaa aiheuttaa kohtutulehduksen ja särkee niin, ettei se pysty kävelemään rennosti.  Ruska oli tosiaan vaikeuksissa liikkua ja sen katsekin oli jotenkin harhaileva. Lähiklinikka aukesi runsaan tunnin kuluttua, soitto sinne ja tuurilla pääsimme heti tulemaan, kun sinne sovittu leikkaus peruuntuikin. Muuten en tiedä, mitä olisimme tehneet.
Ruska syötti pennut hyvin ja jätimme ne turvaan pentulaatikkoon sillä varauksella, että jos Ruska joutuu nestehukan takia tiputukseen, haen pennut sinne. Kohdusta otettiin ultra ja todettiin, ettei mitään ainakaan ollut jäänyt sisään, kohtu näytti siistiltä ja nisätkin olivat kunnossa, eikä tulehdusta ollut sielläkään, vaikka kuumetta oli koko ajan lähes 40. Ihanan tohtoritädin mukaan kaikki viittaasi tosiaan kalkin puutokseen; kalkkishokkiin, joka voi olla hengenvaarallinen (siis siihen poikimahalvaukseen). Sen ei pitäisi olla enää niin yleistä, mutta Ruska on ollut tunnollisesti imettämässä koko ajan ja saattaa olla, että sille ei kalkki imeydy sitä vauhtia, mitä sitä tarvitaan maidontuotantoon. (anteeksi ilmaisuni, se ei ehken kovin lääketieteellinen ole).
No Ruskalle laitettiin pullosta nestettä niskaan ja siihen päälle kalkkipiikki samaan pattiin ja jo tunnin kuluttua pääsimme kotiin ohjeet ja kipulääke mukanamme. Pentulaatikossa oli kaikki hyvin ja pennut nukkuivat pitkän välin, yli kaksi tuntia, ihan kuin olisivat ajatelleet pikkumammansa tarvitsevan vähän lepoa.  

 Nyt nämä osaavat jo rentoutua. Siinä toinen siniharmaista (valkoinen väri muuttuu hopeiseksi) ja sen siskotyttö rentoutuvat. 
On muuten hienoa havaita, miten hurjan hyvä hajuaisti niillä on, kun niiden emo tulee laatikkoon, ne haistavat sen heti, reagoivat siihen ja lähtevät ryömien kohti maitobaaria.

 Tässä porukan pienin ja ruskein, herra suklainen, pikku suklaasydän. Sen korvat ovat jo alkaneet vetäytyä maata kohti, syntyessähän ne ovat kiinteästi päätä myöten, eikä pentu kuule mitään. Kohta ne aukeavat, samoin silmät. Ja pian ne alkavat kävellä, ensin vaappuen ja hoippuen, mutta aina vain vankemmin.

Mammakoira tutustuu pesueeseensa

Tänään pennut täyttävät viisi päivää. Ruska on osoittanut hyvät emon ominaisuutensa jo nyt. Se kärsivällisesti odottaa, että kaikki saavat maitonsa ja että pienet peput tulevat siivotuiksi. Aina välillä yllätän sen istumassa ja ihailemassa uutta perhettään. Jännä nähdä, miten emoksi tuleminen muuttaa sitä, tuleeko siitä aikuismaisempi vai säilyykö se edelleen ihanan iloisena pikkukoiranani. Varmasti sen fyysinen muoto muuttuu, siitä tulee enemmän aikuinen ja sen paksu, liiankin tuuhea turkki harvenee. nyt jo olen siitä kammannut synnytyksen jälkeisen hormonimuutoksen takia melkein kassillisen karvoja. 
Pennuista on alkanut ilmetä tiettyjä ominaispiirteitä, toinen nartuista esimerkiksi pitää jo aikamoiset metelit, ellei maitohana osu suuhun heti kun se haluaa, myös mustavalkoiset pojat osaavat pitää oikeuksistaan kiinni, sillä selväähän on, että tungosta tulee kun nisiä on vain juuri saman verran kuin näitä ruokittaviakin. Nämä "erilaiset" nuoret ilmoittavat kyllä heti, jos kokevat tulevansa sorretuiksi. Sensijaan ensimmäinen ruskea ihmetys, toisena syntynyt pieni mies tyytyy kiltisti pienimpään, ylimpänä olevaan nisään ja voi pienet pojat millä innolla ja voimalla se sieltä ruokansa imee, ei tipu tissiltä, vaikka mamma nousee seisomaan. Joku näistä jo myös harjoittelee haukahduksiakin.

 



Tässä herra suklainen nukkuu emonsa turkissa. Koska en osannut odottaa ruskeaa väriä ja vuorossa on S:llä alkava pentueeni, olen nimittänyt tämän pikku miehen Skuupiksi. Sehän tarkoittaa etusivun juttua, jymyuutista, mikä sopii paitsi tälle ylltysväriselle herralle, myös minulle eläkkeellä olevalle toimittajalle.

Siis tässä Buffing Skuuppi Ruskanpoika, saanen esitellä.
Huomenna jatketaan, sillä kun ne täyttävät viikon, on vuorossa niiden punnitus, joka sitten merkitään kirjoihin ja kansiin.

S-pentue on syntynyt, tuli värisuora

Kerroin edellisessä kirjoituksessä valvomisesta valoisana kesäyönä. Meni sitten toinenkin yö nukkumatta. Siis kaksi yötä; ensimmäinen avautumisvaiheeseen ja seuraava yö lämmön laskun jälkeiseen odotukseen, milloin lämpö nousee ja synnytys alkaa. Meni sekin ihan oppikirjan mukaan, tosin sen pisimmän kaavan kauttasekin . Tasan vuorokausi lämmön laskusta, alkoi synnytys ja sen alkamista odotellessa kului se toinen nukkumaton yö. Ensimmäisenä syntyi musta poika, toisena toinen musta poika, kolmantena musta tyttö jsitten ensimmäinen siniharmaa poika (ovat syntyessään musta-valkoisia, mutta tassun päällinen on kuin olisivat noessa kävelleet), sitten taas mustaksi merkitty poika, toinen musta tyttö, musta poika ja viimeisenä toinen siniharmaista pojista.

Vasta kun olivat siis kunnolla kuivuneet rupesin katselemaan, että aika moni siftaa ruskeaan. Toivon "kasvattitädin" (oikeasti Toivo on Saran koira) katsottiin kuvan välityksellä tarkemmin ja tosiaan siellä oli 3 ruskeaa, toisena syntynyt pikkumies maitosuklaan ruskea, ja kaksi muuta mustaksi alussa luulemaani olivat myös ruskeita. Kirsun väristä sen näkee, siniharmailla ja oikeilla mustilla kirsu on heti jo syntyessä musta, näillä se on vaaleanpunertava.

Toisella on musta "luumu", toisella "kirsikka" kirsuna !

Lopputulos siis oli, että pojista vain yksi on ihan koko musta ja molemmat tytöt. Kaksi poikaa siniharmaata ja kolme rukeata suklaapoikaa. Ihan tuli värisuora; kolmea väriä, vaikkei ruskea ollut lainkaan väri, jota odotin. KUitenkin sekä Toivon, että Ruskan takana on koiria, jotka ovat olleet ruskeita ja periyttäneet ruskeaa.
Tästä näkee, kumpi jää ruskeaksi, kirsu on vaaleanpunainen ja vaaleaksi jääkin kuten huulet ja silmänympäristö. Musta kirsu tuossa vieressä jää joko mustaksi tai jos on syntynyt mustavalkoisena, muuttuu siniharmaaksi jos sen tassuissa on kuin hiilipölyä. 

Kesän lyhin yö ja hidas Ruskani

Kesäpäiväntasaus on nyt Ruskan kanssa katsottu ja kuutakin kummasteltu. Ihana siskon mies haki mummi- ja tätikoiran kesäsiirtolaan luokseen. Se olikin juuri oikea aika, saatoin keskittyä pikkumammaan, eikä tarvinnut murehtia vanhusten ruokintaa ja iltalenkkejä.
Ruskan lämpö alkoi päivällä heittelehtiä ja se oli muutenkin vähän tuskainen, mikä oli selvä merkki siitä, että elimistö valmistautuu synnytykseen. En uskaltanut koko yönä mennä nukkumaan, vaan istuin Ruskan kanssa ja katselimme tv:tä, kuuta ja kesäyötä. Jossain vaiheessa yön pimeimpinä (lue yksinäisimpinä) hetkinä olin ihan varma, että sillä on polttoheikkoutta, eikä se pysty pentuja synnyttämään. Välillä se nukkui, nukkui niin sikeästi, että piti oikein ravistella sitä huomatakseen, että se yleensä on hengissä.Apua onko se kuollut,
kummasti se yö vaan vierähti ja vasta aamukuudelta lämpö alkoi laskea, se on merkki, kun lämpö nousee normaaliksi, synnytys käynnistyy. Rauhoittuakseni otin opaskirjan ja luin sieltä sen seitsemännenkymmenennen kerran, mitä synnytyksessä tapahtuu. Ja siellähän ne kaikki oireet ja tapahtumat, mitä yöllä yhdessä koimme, olivat. Ruska vaan tekee kaiken niin rauhallisesti ja hitaasti, jopa juoksun aloittamisensa. Oma rakas kiltti Ruskaliinini. Se on uskomattoman kiltti, tulee kun kutsun lämmönmittaukseen ja tein sitä yöllä todella usein - anteeksi Ruska.Se antaa laittaa mittarin peppuunsa ja odottaa kiltisti piippausmerkkiä. Mulla on melkein yhtä hidas mittari kuin tuo Ruskakin, ei näitä hipaisumittareita, mutta Ruska senkin kestää. Ruskan isoisä Nero oli samanlainen, kerran eläinlääkäri sitä kehui ja sanoi, että se varmaan antaisi kiltisti vaikka pään leikata jos sille sanpoisi, että niin pitää tehdä. Ruskan isä Roopekin oli sellainen ja setämies Manu myös. No tässä rodussa näitä kilttejä herrasmiehiä riittää.

"Putkessa, mitähän sieltä Ruskan putkesta tulee"


Yöllä laitoin aidat sänkyni ympärille, ettei Ruska pääse sängyn alle vauvojaan tekemään. Niillä kun on sellainen halu, että piiloon niitä vievät. Ensimmäinen narttuni Siiri synnytti sängyn alle ja siinäpä oli työ saada se pentu ehjänä pois sieltä, onneksi se oli pussissa. Toisen pentueennsa pennun Siiri piilotti pentulaatikon peittojen alle piiloon. Hurjin ja aika mieletön synnytys tapahtui rakkaalle kasvinkasvattajalleni Anitalle. Oli kamala rankkasade, eikä pentu meinannut millään syntyä. Tilasivat taksin lääkärille menoa varten ja siinä vaiheessa emokoira karkasi talon alle ja synnytti sen hitaasti syntyvän sinne talon alle. Ei auttamut muu kuin panna isäntä kaatosateessa kuravellissä ryömimään talon alle ja kalastamaan sekä emokoiran, että pennun turvaan. Pois peruuttaessa talon isäntä juuttui vatsakummustaan kiinni, koska olihan sitä tyypilliseen miehiseen tapaan. Oli siinä taksikuskilla ihmettelemistä kun yhdessä vetivät juuttuneen isännän talon alta voimalla, niin ja keikkakin peruuntui, koska synnytys käynnistyi. Siksi siis aidat sängynkin ympärille, Ruskamammalla kun on masua vaikka suomalaisen miehen kanssa kisailemaan. Ja jos meikämuija joutuisi sinne kurkottamaan ja juuttuisi - tietty - kadonneen vyötärönsä kohdalta kunnolla kiikkiin, niin kukas minut yksinhuoltajan sieltä vetäisi, kysyn vaan? No niin ja nyt kuumemittari käteen ja mittailemaan. Kestää, kestää tämä odotus, mutta onhan se sen arvoista. Hiljaa hyvää tulee.

H-hetki lähestyy

En ole vähään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne blogiin, mutta nyt alkavat olla kaikki valmistelut uuden pentueenvastaanottamiseen valmiina. Ja sitä paitsi on jotain Ruskankin kanssa tapahtunut. Noin viikko sitten, kun odotuspäiviä oli 50, otin nämä kuvat lähetin ne Pentujen isälle ja ihanalle Saralle, koska Sara niitä pyysi.

Nyt on jo viikko vierähtänyt ja 57 päivä menossa ja masu on tästä vielä entisestäänkin kasvanut, tuntuu, että kohta jo maitobaarin hanat maata viistävät.                                                                                                

 Näistäkin kuvistä näkyy, että vyötärö on menetty. Ruska on syönyt oikein hyvin ja minusta tuntuu, että se nauttii raskaudestaan kaksin verroin juuri siksi, että se saa syödä. Yleensä se on melkein jatkuvalla laihiksella ja syö kevyempää ruokaa kuin nyt ja nyt se nauttii. Vatsa on kuitenkin jo sen verran edessä, että välillä ei sinne  mahdu niin paljon kuin se haluaisi. 

Perjantaina meille oli varattu herpes-rokotusaika, ensimmäisen otimme pari viikkoa astutuksen jälkeen ja nyt juuri ennen synnytystä tukirokotuksen sille. Herpeshän on, kuten moni tietää sekä meissä ihmisissä, että eläimissä asuva inhottavuus ja jos pentue esim. synnytyksessä sen saa, se on kuolemaksi pennuille. Herpestapauksia on meidänkin rodussa jo ollut, varsinkin sellaisilla nartuilla, jotka paljon käyvät eri paikoissa, missä on muitakin koiria mm näyttelyissä, agilityssä siis juuri sellaisissa paikoissa missä mekin Ruskan kanssa ja missä on paljon erilaisia koiria.
Samalla kun olimme rokotuksilla ehdottivat, että ottaisimme röntgenin ja laskisimme pennut, koska synnytyksen alkaessa on helpottavaa tietää ja saada varmuus, ettei ketään ole enää syntymättä. Tässä tulos, kahdeksan laskivat ammattilaiset.

Kannattaa laskea kallot, mutta en siltikään ole ihan varma, osaanko laskea oikein. Panin facebooksivuilleni arvuuttelun, montako siellä on ja kovin moni laski yhdeksän, muutama jopa kymmenen. Muutama ehdotti huuhollin laajennustakin. Ruskahan itse on 10 pennun pentueesta, samoin sen isä ja äitikin.  Tuo kahdeksan on tosi sopiva määrä, Ruskalla kun on noita maitobaarin hanojakin vain kahdeksan kunnollista, ylimmäiset kun yleensä eivät pennuille kelpaa. Emokoiralle on aina helpompi, mitä vähemmän pentuja tulee, olisin ollut kuudesta jo hyvin iloinenn tai oikeastaan toivonutkin sitä. Mulla kun on kokemusta monesta kymmenpentuisesta porukasta. Pienemmän porukan kanssa emo pääsee helpommalla ja kasvattaja sitten siinä vaiheessa kun on kakkojen lapioimisen aika, puhumattakaan pentujen sosiaalistamisesta, ja totuttamisesta tavalliseen elämään. Nyt sitten vain jännätään, koska se alkaa. Seita isoäiti synnytti ensimmäisensä 57 vuorokautta ja niitä oli 6, eli siis tänään, Ruskan äiti Quibus samoin 57 vuorokautta ja niitä siis oli se 10 porukka. Mittaan säännöllisesti lämmön sekä aamulla, että illalla, mutta vielä se ei ole alkanut heilahdella tai laskea, mikä on sitten se merrki synnytyksen käynnistymisestä ja kun lämpö nousee takaisin, se alkaa. Peukkuja.

Valmisteluja sateessa

Tänään on vapaapäivä kirpputorilta, missä olen runsaat kaksi vuotta ollut vaapaaehtoisena työntekijänä kirpputorin kassalla. Olen siellä myös meklaroinut huutokauppoja, huomenna on sitten viimeinen huutokauppa ja kesätapahtuma, sitten työ on minun osaltani ohi, ainakin niin täyspäiväisenä kuin tähän asti. 
Valmistaudumme Ruskan, Seita isomummin ja Riitun kanssa tulevaan perhelisäykseen. Hieman jännittää, edellisestä pentueesta kun on kohta neljä vuotta. Silloin Ruska itse oli vauvana laatikossa.
Haikeana muistelen Quibusta, Ruskan äitiä, jonka jouduin lähettämään koirataivaaseen ihan liian nuorena aivokasvaimen vuoksi, se ei nyt ole läsnä isoäidiksi tulemisessa, muuta kuin ajatuksissani. Toivottavasti Ruska on yhtä cool äitinä kuin Quibus. Aamulla se vaan meni laatikkoon, katsoi minua sen näköisenä, että nyt tapahtuu, odotellaan rauhassa. Kaikki 10 vauvaansa se teki yhteen pötköön muutamassa tunnissa ja imetti jo syntyneitä kun vielä viimeiset syntyivät. Quibus oli hieno mammakoira, se on kyllä ollut jokaisen koirani ominaisuus, rodulle tyypillistä. 
Nyt pyörii pesukone. Perinnöksi edellisistä pentueista on jäänyt paljon leluja, pienet pyyhkeet, joilla vastasyntyneet on hierottu kuiviksi ja jo 80 luvulla tekemäni farkkukassi, jonka kanssa Laura lensi Kuopioon näyttelyyn Pumpuli bichoninsa kanssa. Tein sen yhdistämällä kahdet farkut taskuineen, laittamalla vaahtomuovia väliin ja vuoraamalla sisustan farkkuhamekankaalla. Farkkutaskuihin mahtuivat lentoliput ja näyttelynumerot, kun etuvetoketjun avasi, sinne saattoi piilottaa vaikka mitä. Sen jälkeen siinä ovat nukkuneet bichon pennut ne ovat myös matkustaneet siinä autolla Haminaan näytille bichonkasvattajan luokse. Siinä ovat aloittaeet elämänsä ensi hetket ja vauva-ajan kaikki 14 schapepentuettani. Kaksi16:sta kennelnimelleni merkittystä pentueesta ovat olleet kasvattieni pentueita, jotka on kirjattu minun nimelleni omistajien toimesta, vaikka ne ovat syntyneet omistajansa luona. 14 pentuettani siis on siinä aloitellut elämäänsä ja nukkuneet siinä kun on tarvittu lämpöä tai menty eläinlääkäriin ihan pienten pentujen kanssa. Lämpöpullot ovat toimineet varaemona, jos varsinainen äiti on lähtenyt pesästä hieman lepäämään. Nyt sitten se palvelee jo 15 schapepentuetta.

  30 vuotta se on toiminut koirankuljetuksessa ja pentujen turvapaikkana, vanha ja virttynythän se pesuista johtuen on, mutta antiikkiarvoa ei voi kiistää, tunnearvosta puhumattakaan!!!!!!!!!
Mihin kaikkeen vanhat farkut sopivatkaan! 
Nyt pestään lämpöpullojen suojuksia ja pyyhkeitä, kerätään synnytyksessä tarvittavia tavaroita ja tänä viikonloppuna myös pestään ja fesinfioidaan "historiallinen" pentulaatikko, missä Ruskan isä syntyi ja sen jälkeen muutkin pentueet. Hellalla kiehuu lihaliemi tulevalle äitikoiralle. Kaikki koirat ovat tosi kiinnostuneina ja haistelevat joka tavaran, mitähän niiden mielessä nuo hajut saavatkaan aikaan. 
Viikonloppuna täytyy myös päättää, minne laatikko laitetaan; makuuhuoneeseen vai keittiöön.
Keittiö olisi valoisin ja tavallaan kätevin huone, sinne paistaa aamuaurinko ja vesijohto, hella ja kasvattajan ja mammakoiran ruokakin olisivat lähellä. Jos pennut olisivat keittiössä voisivat vanhat eläkeläiset isoisoäiti Seita ja Riitumuori nukkua makuuhuoneessa, jonne ei tarvitsisi tehdä muutoksia. Mutta minun kannaltani kaksi ensimmäistä kriittisintä viikkoa olisi kätevää, että voisin pitää pentuja oman sänkyni vieressä ja torkahtaa aina välillä samaan aikaan kuin nekin nukkuvat. Kun ne ovat tarpeeksi isoja,  ne pääsisivät keittiöön uusiin maisemiin ja sitä kautta myös koko asuntoon. Ihanaa, että tulee kesäpennut, ne pääsevät uloskin samaan tapaan kuin Ruskan pentue ja kaikki muutkin kesäpentueeni, ulkoilevia kesäpentueita on ollut kahdeksan  pentuetta laskujeni mukaan ja tämä on sitten yhdeksäs, jos kaikki menee hyvin. Talvisin syntyneet pennutkin ovat päässeet ulos, mutta vain hetkeksi, eivät ole siellä voineet leikkiä ja nukkua. Pentujen kantamisessa ulos kassi on myös ollut kätevä, sinne mahtui kerralla monta. Siinä se kassi nytkin näkyy.

 

Pari viikkoa H-hetkeen

No niin, On jäänyt muutama viikko kirjoittamisessa väliin, ja H-hetki lähestyy hurjaa vauhtia.
Ruskan masu senkuin paisuu, mutta muuten se voi oikein hyvin ja syökin taas kunnolla, hellepäivinä ei ruoka oikein maistunut. Koska se on aika runsaskarvainen tyttö (tulee isäänsä Roopeen ja isoäiti Amelie- Sofieen, se kyllä kärsi kuumuudesta, koska sillä masussaan on lukematon määrä pieniä pattereita lämmittämässä. Muuten on reipas ja yhtä puuhakas kuin silloin kun masu ei vielä ollut kasvamassa. Välillä se kyllä katselee kasvavaa mahaansa ja kummastelee, mitä siellä oikein tapahtuu.
Täytyy tunnustaa, että Ruskamamma kyllä myös selvästi nauttii nykytilasta jo siksi, ettei sen ruokaa säännöstellä, niinkuin tavallisesti. Hieman liioitellen voin sanoa, että se tyttö-ressu tulee minuun - on ikuisella laihiksella ja tulee myös isoäiti Ameliehin. Amelie oli varsinainen syöppö. Imeytyi ruokakuppiinsa "apinan raivolla", imi sen sekuinneissa puhtaaksi ja siirtyi röyhkeästi muiden kupeille, valiten aina sen helpoimmin väistyvän. Ruska tulee siinä tähän mustaan mummiinsa, sekin imeytyy kuppiinsa niin vimmlla, että jos sen nostaisi imun aikana ilmaan, kuppi tulisi mukana ja siksi se saa mumminsa tapaan huomautuksia näyttelykehässä, että olisi paikallaan hieman vahtia linjojaan. MUTTA NYT EI TARVITSE, tosin se ei masun kasvaessa pysty entiseen tapaan ahmimaan. Pannaanpa tähän isoäiti Amelien kuva väliin ja sen alle lisään kuvan tulevasta isukista Toivosta, jonka takana on myös meidän sukuja, minun vanhoja koiriani. Tunnustanpa, että jos sieltä tämmöinen pikku mustiainen tulisi, se jäisi tänne kotimieheksi äitinsä kiusaksi. Sanon kiusaksi siksi, että Ruska leikki äitinsä Quibuksen kanssa aina niin, että roikkui sen hännässä sillä seurauksella, että Qviippeliparan häntä muistutti enemmän rotan häntää kuin schapen karvaista viuhkaa.

Voikukkapellossa on takaa-ajettavana Elopellon Aamuhalla ja Toivo eli Karvarallin Poppaskonsti pitää perää. Ihanaa elämänriemua.

Nyt sitten alkaa olla aika pestä ja desinfioida pentulaatikko, siihen muuten syntyi Ruskan isäRoope, pentujen toinen isoisä 13 vuotta sitten, sen on mulle henkilökohtaisesti tehnyt Roopen perheen puuseppä, Jennan isä Kimmo Kallinen ja se saa nyt toimittaa kunniakasta virkaa kun siihen syntyy Buffing S-pentue. Tähän laatikkoon ovat syntyneet ensimmäistä pentuettani lukuunottamatta kaikki kasvattini, viimeisenä Ruska.
Pestään siis pentulaatikko ja pienet pentupyyhkeet, joihin jokainen erikseen on hangattu kuivaksi äitikoiran kanssa, kerätään tarvikkeet hoitopöydälle ja muistivihkot, opaskirjat, puhelinnumerot ja kasvattajalle ruokaa. Emokoiralle olen jo keittänyt ensimmäisen lihaliemen (arvostamani tibbekasvattajan ohjeen mukaan) ja se kokemukseni mukaan lisäkkein synnyttäjälle tarjottuna virkistää ja panee maitobaarit toimimaan.
Tätä kirjoittaessa odotuspäiviä on 46. Seitamummi ja Ruskan Quibus äiti synnyttivät  58. vuorokautena, Amelie-mummi 62:na päivänä. Joten pian alkaa lämmön mittaus ja jännittynyt odotus. Saadaanko juhannusvauvat, vai joko juhannuksena vihdotaan suurperheen äitinä. JÄNNÄÄ 

Meillä odotetaan vauvoja

No nyt se on sitten varmistettu, että neljä viikkoa sitten tanssittu Vesivehmaan Jenkka tuotti tuloksen. Ruska odottaa Toivon vauvoja. Lääkärin mukaan siellä on niitä melkoinen määrä, no katsotaan nyt, mitä tahansa ehtii vielä tapahtua.
Ruska on itse 10 pennun  pentueesta (6 narttua ja 4 urosta). Ruskan äiti Quibus oli Seita-mummin viimeisimmästä pentueesta, niitä oli yhdeksän. Ruskan Roope isä taas oli minun Amelie-Sofieni ja Neroni 10; pennun pentueesta, joten runsautta on takana. Minulla on onnekseni aina ollut runsaat pentueet.
Astutusaikakin taisi osua ihan nappiin, kun ravasin progesteroonitestissä varmistaakseni oikean astutusajan. Ruska kun on koiristani se "hitain"; siis sen juoksujen väli on koko ajan ollut vuoden ja vähän ylikin. Olen koko ajan ajatellut, että siinä on jotain vikaa, kun se on niin hidas ja epäillyt, onnistuuko astutus ollenkaan, jos vaikka hormooniheikkoutta. Tiedänhän minä, että ennen luonnossa myös koirilla oli juoksut suunnilleen vain kerran vuodessa, mutta minun tytöilläni on ollut 6-8 kk välein.
Nyt kun olen siitä puhunut, olen kuullut, että mm minun kasvattamieni koirien jälkeläisistä muutamalla muullakin on vuoden juoksujen väli, niin kuin Ruskalla. En ole aikaisemmin puhunut tästä Rialle Hollantiin, jolta siis ostin mm Seitamammani. Nyt kun soittelin ja kiitin häntä Seitamummista sen 13-vuotissynttärinä lauantaina, kerroin huolistani, että mahtaakohan Ruskalle ollenkaan vauvoja tulla, Ria purskahti nauruun ja kertoi, että heidän kennelinsä kantanarttu Warrig, Ruskasta 6 sukupolvea taaksepäin suoraa narttulinjaa, juoksi myös vain kerran vuodessa ja sittenpä pentueet olivatkin isoja, jopa 12 pentua. Toivottavasti meille ei sentään sellaista latinkia synny, siinä olisi mamma raukka kovilla 8 nisänsä kanssa. Amelie-Sofiellakin oli 8 nisää, eikä se kuitenkaan tarvinnut apua 10 vauvan ruokkimisessa, mutta silti, olisi se aika kova rääkki Ruskalle. Parit ensimmäiset viikot toki menisivät unilauluja laulaessa ja nukkuessa, mutta mitä vanhemmaksi ne tulevat, sen kovemmalle koetukselle kasvattaja ja koiramamma joutuvat ruokkimisessa ja virikkeiden keksimisessä - niin ja varsinkin siinä kakan lapioinnissa sen jälkeen kun emä ei niitä enää syö ja hoida pois.
                                                                               

 Quibuksen pentue oli rauhallinen ja Quibus oli mahtava äiti. Synnytti muutamassa tunnissa kaikki 10 lasta ja muutaman ensimmäisen jälkeen tiesi, mitä tekee. Tässä nukutaan turvallisessa laatikossa, nämä eläimet pitävät sisällään lämminvesipulloja, siis ikäänkuin keinoemoja lämmittämässä.

Uskomattoman nopeasti pennut oppivat tekemään asiansa sanomalehdelle. Kun niiden kynnet rapisevat paperille, pääsee pisu helposti. Sama reaktio tapahtuu pienille lapsille päiväkodissa kun ne pannan potalle, laitetaan vesi lirisemään ja jo onnistuu. Tämä sisäsiisteyden opettaminen onnistuu jo aika pienenä, olen siitä saanut kiitoksia ja ihmettelyjä.
Nykyään on jo muunkinlaisia pisualustoja kuin sanomalehdet, kiinnostaa kokeilla. Nyt sitten vaan odotellaan. Ja tietenkinhän vauvat syntyvät juuri Juhannuksen aikaan, jolloin Suomi on kiinnni. Pitää selvittää, mistä saa apua jos sitä tarvitaan .

Kuulumisia kennelistä

Perjantaina 20.5.2016 kävin katsomassa Elopellon kennelin pentuja, siellä takana on myös minun koiriaini. Seitsemän kappaletta ihanan tasaisia vauveleita, nyt vasta kasvoi toivo saada tänne meillekin omat vauvelit.
Tänään lauantaina on tasan neljä viikkoa siitä kun käytiin tanssaamassa Vesivehmaan Jenkkaa Toivon kanssa. Merkit siitä, että ollaan onnnistuttu ovat kyllä olemassa, aamupahoinvointia ja ruokahaluttomuutta on selvästi, mutta sehän saattaa olla myös merkki valeraskaudesta. Ruska myös selvästi hakee läheisyyttä, tutkailee vatsaansa ja nukkuu paljon.
No maanantaina se sitten selviää aamupäivällä, alkaako innokas odotus vai tuleeko pelkkä pettymys. Meidän astutusilmoitus on yhdistyksen sivuilla, koska se täyttää kasvatusohjeiden vaatimukset, eikä sitä siltikään tiedä millaisia vauvoja sieltä tulee. Tarkoitan., että vaatimusten täyttyminen ei vielä toki takaa terveitä pentuja. Olisihan se hienoa, jos voisi valita, että tämän geenin otan, tuosta en välitä. Minä olen kyllä onnellinen siitä, että olen tavannut narttulinjan koirat Ruskan takaa aina seitsemänteen polveen ja saanut tutustua niihin kaikkiin lähemmin Henkin ja Rian luona Hollannissa.
Lupasin myös kertoa koirista ja nartuista Ruskan isän Roopen takana. Roope eli Buffing Pilviparta on ensimmäisen Rollecaterdeelkoirani Amelie-Sofien, jonka nimen sain itse valita ja Boisterous Neron Nepalesin eli Neron poika. Amelien äidin Jinnen olen myös tavannut ja sen äiti onkin sitten sama kuin vanhin Ruskan takana oleva Warrig. Amelien isä Woody Sam oli myös hauska veikko, musta poika ja senkin olen tavannut.
Neron äiti oli Hollannista Haskerhus-kennelistä Keetie ja senkin olen tavannut kuin myös sen äidin Fashran. Tästä näkyy, että mä olen ihan kamalan vanha Metusalemin ikäinen, mutta onnellinen siitäkin. Olen niin useasti ollut Hollannin näyttelyissä ja asunutkin siellä, että maan koirat, ne vanhemmat ovat tuttuja.
Roopen äiti Amelie eli Amalia oli varsinainen saunajakkara (Ria sitä nimitti saunakrukjeksi), seisoi tukevasti neljällä jalalla juuri kuin saunan tukeva jakkara.

Ruskan mummi Amelie-Sofie van het RollecaterdeelR

Ruskan isovanhemmat Ameli-Sofie ja Boirterous Neron Nepales

 Ruskan isä Buffing Pilviparta eli Roope, Amelien ja Neron poika











Amelien äiti, Roopen isoäiti, Ruskan isoisoäiti Jinne van het Rollecaterdeel

Tulevan pentueeni narttulinja esittäytyy

Pidän etuoikeutenani, että olen tavannut tulevan pentueeni esiäidit aina seitsemänteen polveen ja saanut itse valita  näiltä nartuilta pennut. Hain Rollecaterdeel-kennelistä Hollannista ensimmäisen ostokseni Amelie-Sofie van het Rollecaterdeelin. Silloin en hetikään tiennyt, että tulevilla ystävilläni Rialla ja Henkillä oli "kantanarttu", jonka lapsia oli melko monissa hyvin menestyvissä hollantilaiskennelissa. Se narttu oli Warrig van Stam Dolerna, sen isä oli schapemaailmassa varsin tunnettu Wobbe Amorus., jonka kasvattajan rouva Amoruksenkin tapasin Henkin ja Rian luona myhemmin siellä käydessäni. Warrig muuten merkitsee suomeksi pörröinen, karvainen.

Warrig van Stam Dolerna syntynyt 1991

Warrigin tytär Iete van het Rollecaterdeel syntynyt 1995

Ieten tytär Bente van het Rolecaterdeel syntynyt 1999 eli samana vuonna kuin Amelie-Sofie. Minulla on Benteltä myös ollut yhdessä Anita Kurkon kanssa Benten poika Onnimanni van het Rollecaterdeel, joka sitten puolestaan on uuden tulevan pentueeni isäkoiran Toivon esi-isissä.

Benten tytär Seita van het Rollecaterdeel syntynyt 2003. Seita viettää eläkepäiviään kotonani ja täyttää tässä kuussa jo 13 vuotta, mutta on vielä leikkisä ja nuorekas - toistaiseksi.

 Seita-mamman viimeisimmästä pentueesta on pentueen tuleva isoäiti, joka ei valitettavasti päässyt näkemään lapsenlapsiaan, se sai kasvaimen päähänsä ja se piti panna nukkumaan, ikävä on kova.
Buffing Quibus Seita syntynyt 2010

 Quibuksen tytär Ruska syntyi kymmenhenkiseen pentueeseen ja Quibuksesta voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että se oli uskomaton mammakoira, synnytti kaikki kymmenen pentua yhteen putkeen pentulaatikkoon, pesi ja hoiti ne kaikki samalla kun synnytti uusia.

Buffing Ruska Quibus syntynyt 2012

Niin ja jos kaikki käy hyvin tähän pannaan sitten kuva narttulinjani seitsemännestä nartusta ? Ken hän lienee ? Seuraavana esittelen sitten Ruskan isän puolen narttuja, samoja Rollecatereita sielläkin on, mutta vähän eri linjaa ja sitten esitellään vielä sulhasen eli Toivon sukua, kun siellläkin on omia rakkaita koiriani <3

Yhdistelmän sukutaulu löytyy tämän linkin takaa
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI48498/12&ReknoE=FI47829/12
sukusiitosprosentti on 0.00 ja ns sukukatokerroin 1.00, mikä' tarkoittaa, että kaikki sukulaiset taulussa ovat tiedossa.