tiistai 26. syyskuuta 2017

Kun Ässät Kuttukuussa kävivät



Tästä oikeastaan kaikki alkoi. Paimenuspäivä Seutulassa.
Tämä Buffing S-pentue on alusta asti ollut poikkeuksellinen, yllätyksellinen, lennokas ja värikäs niin kuin Tikkurilan värikartta; mustaa, musta-valkoista, ruskeaa ja siniharmaata, niin kuin harrastamamme lentävät hollantilaisetkin. Poppiksen mamma Minna kirjoittikin FB-sivuille, että meillä synkkaa ja on hauskaa keskenämme. Olemme tapailleet montakin kertaa; Ensi tapaaminen luovutuksen jälkeen oli Katin ja Vilin luona Raisiossa, sitten on käyty monissa näyttelyissä mm. Salossa (sinne ajoi Rogerkin Rovaniemeltä), Pöytyällä, Hämeenlinnassa ja surullisen kuuluisassa Turun Elonäyttelyssä, missä me olimme paikalla, mutta tuomari loisti poissaolollaan, oli myöhästynyt koneesta jossain Keski-Euroopassa. Onneksi Camilla oli Castron kanssa paikalla ihanien kunnon voileipien kanssa ja Katillakin oli omat leipomuksensa, niin kuin aina. Mamma- Ruska seisoi ihastuneena ja niin pienenä lapsilaumansa keskellä silmissään ilme ”joko nämä nyt jo näin isoja, ihan kouluiässä jo”.

Ollaanko oikeasti paimenia ?

Tämä viimeinen ihana yllytyshulluus alkoi siitä, että sain ”huijatuksi” Koiramme- lehden kuvaaja - Ainon, joka kasvattaa käyttölinjaisia bortsuja, pitämään meille paimennuspäivän. Sanon huijaamiseksi siksi, että kiristin häntä lupaamaan kiireiltään meille kokonaisen paimenpäivän. Se oli ehtona sille, että olin Itä-Suomessa tuomaroimassa Ainon kasvatteja heidän leirillään. Älkääkä sanoko Ainolle, että olisin muutenkin mennyt, koska rakastan mätsäreissä tuomarointia ja kaikenlaisia koiria.                                                                    No se paimennuspäivä järjestyi ja siihen osallistuivat kaikki muut Spennut, paitsi Roger, jolla olisi ollutkin aika kohtuuton matka Rovaniemeltä Helsinkiin ja takaisin viikonlopun aikana. Ja siitä se sitten lähti. Kerroin isä- Toivon Katille meidän päivästä ja Kati, kun on harrastanut paimennusta ainakin kahdeksan vuoden ajan, vinkkasi paimennustaipumustestistä Kuopion suunnalla Vehmersalmella. Koiran pitää ennen 2-vuotispäiväänsä osallistua tähän testiin, jotta pääsee harrastamaan ja kilpailemaan lajissa ja saa tietää minkä sortin paimenia sitä ollaan.

Uskomatonta naisenergiaa ja innostusta !

Meillä Ässillä on yhteinen palsta Messengerissä, kerroin sinne tästä kokeesta, joka veisi töissä käyviltä sekä torstai, että perjantaipäivän ja uskomatonta mutta totta Kati ja Vili lupautuivat, samoin Tiina ja Busse ja Rogerkin ilmoittautui Rovaniemeltä. Fiiun kanssa meitä siis oli neljä. Pistin silmäni kiinni ja rohkeasti kirjoitin Minna-Marille, jolla oli työ- ja puintikiireet ja ilokseni hän vastasi heti, että uskoo pojan kanssamme pärjäilevän ”on se semmoinen kukkoilija”, sanoi Minna. Niin meitä oli viisi. Ilmoittautuminen onnistui ja mahduimme porukkaan. Yleensä sinne otetaan 20, loput jäävät ulkopuolelle. Näin syksymmällä ilmeisesti osallistujamäärät laskevat, meitä oli 12 ilmoittautunutta, joista yksi ilmoittautunut jäi pois.                                                                                                                 Ja sitten matkaan. Kati otti Vilin kanssa Poppiksen Turusta kyytiin, tapasimme Riihimäellä ja Tiinakin tuli sinne Bussen kanssa ja siitä sitten ajoimme letkassa kohti Tuusniemeä, missä yövyimme.  Katin mukaan Poppis ja Vili olivat niin hienosti autossa, että aika ajoin ei tiennyt koiria siellä olevankaan ja Vilikin oli kuulemma rauhallisempi kuin tavallisesti kun oli kaveri matkassa. Ennen kuin kukaan ehtii paheksua sitä, että poltimme menovettä kolmessa autossa yhden sijasta, sanon Tiinan olleen oikeassa kun sanoi, että näin monta koiraa samassa autossa on aika rauhatonta niistä jokaiselle ja pysähtyessä ne saivat leikkiä tuttujen kavereiden kanssa. Sitä paitsi kilpailupaikallakin koirat saattoivat rauhoittua erikseen autoissa.


Pysähdys Mäntyharjulla ; Busse ja Poppis Tiinan kanssa, Vili ja Kati ja Fiiu.














Nuorisobileet hotellihuoneessa

Kuuden tunnin syyskauniin ajon jälkeen pääsimme perille Tuusniemelle. Se on kongressipaikka ja siellä rakastetaan koiria, saimme esittelykierroksen koirat vapaana. Porukan uimarit Poppis ja Fiiu testasivat paikan uimalla kaikissa kolmessa kaivetuissa ankkalammikossa, joissa tietenkään ei ollut vaihtuvaa vettä. Tiinan arvelu tuli todistetuksi yöllä Tuusniemellä kun yövyimme samassa huoneessa tai paremminkin valvoimme samassa huoneessa kaikki kolme neljän koiran kanssa.                                                         
Meidän rytmiryhmä rallatti ja riehui pihalla sillä aikaa kun valmistimme Katin ja isännän kanssa iltapalaa ja kun tuli aika vetäytyä yöpuulle, ei se käynytkään niin kuin Strömsössä. Fiiu ahnepossu söi Vilin ruoat ja Poppis Fiiun ruoat. Poppiksen maha taitaa olla rautaa, Fiiulla ei. Niinpä puolentoista tunnin torkahduksen jälkeen juoksimme hätäkakalla neidin kanssa ulkona monta kertaa ihan aamuun saakka ja sisällekin lorahti. Vili ja Poppis puolestaan kilpailivat kuka korkeimmalle jalkansa nostaa, onneksi ei sieltä juuri muuta tullut kuin pari pisaraa ja kuumaa ilmaa ja meillähän oli siivousalan spesialisti Kati matkassa. Koko pitkä tylsä päivä autossa teki tehtävänsä, eikä vieraassa paikassa muutenkaan osaa rauhoittua, koira kun on tapaeläin. Pyjamabileet jatkuivat amuun. Ainoa porukan viilipytty oli Busse, joka viihtyi omassa häkissään koko yön.

Perillä Kuttukuussa, Roger tulee tervehtiään sisaruksia
Mika meni Rogerin kanssa testiin










schapemaisia paimenia

Aamupalan ja vahvasti sokeroidun teen jälkeen suunta Kuttukuuhun. Onneksi päivä oli kaunis ja syksyinen maisema värikäs kuin meidän sakkimme. Kaikilla perhosia vatsassa. Mika ja Tarja tulivat Rogerin kanssa ja sitten halattiin, ilmoittauduttiin ja arvottiin testausjärjestys. Fiiu sai ykkösen, Vili kakkosen, Roger kolmosen ja Busse nelosen, Poppikselle Tiina arpoi kutosen. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, ensin viisi ja toisen ryhmän ensimmäisenä Poppis Tiinan kanssa.                                                                  Ensin oli ns tottisosio; meistä viisi meni ensin riviin ja tuomari tuli tervehtimään jokaista erikseen ja katsoi koiran suhtautumista ihmiseen, sitten pujoteltiin koko rivin läpi ja tuomari tarkkaili suhtautumista toisiin rivissä seisoviin. Sitten mentiin yksin tämän numero ykkösen eli Fiiun kanssa. Kävelin lammashaan aidalle ja takaisin. Fiiuressu kävi pikakakalla kiukkuisen masunsa kanssa aitauksen salaisimmassa kauimmaisessa reunassa ja se truuttaus taisi kuulua kauaksi, juoksi sitten sanomaan lampaille moi ja tuli kiltisti luokseni. Sitten mentiin lammasaitaukseen. Fiiu teki töitä tuomarimme Sinikan pyynnöstä ja sai olla irti, se kokosi lauman, paitsi juntturalammasta Matami nimeltään. Sinikan mukaan se lammaspannahinen näyttää hänelle paljon koiran omasta kyvystä ratkaista tilanteet. Fiiu meni rohkeasti lammasta päin ja tuuppasi sitä pepusta, pamautti tassut maahan ja hyppäsi eteenpäin vahvasti päättäneenä saada lauman kasaan. Kun Fiiun kuono oli matamin pepussa, se pissasi suoraan Fiiun kuonolle. Meillä vielä parin päivän ja monen pesun jälkeenkin haisee lampaan pissalle, mutta tyttö sai lauman kasaan ja osasi käyttää voimaansa, ei antanut periksi. Luontainen paimen, joka ymmärtää ohjaajaa sanoi Sinikka ja pani Fiiun heittämällä läpi.                                                                                           Velipoika Roger puolestaan ratkaisi tämän samaisen jukuripäälampaan ongelman niin, että koska se ei liikahtanutkaan, tuodaan sitten lampaat sen mäntin luo. Ja lauma oli kasassa nerokkaasti. Rogerista Sinikka sanoi, että se on iloinen tyypillinen paimenpoika kuin suoraan laulusta ”tein minä pillin pajupuusta” ja hyväksytty! Vili oli seuraavana Katin kanssa. Vili osoittautui varsin itsenäiseksi, jo ennen lampaiden luo menoa se meni, minne sitä huvitti Katin kutsusta huolimatta, sen arvostelussa Sinikka sanoo, että koira on hyvin itsenäinen ja haaste ohjaajalle. Vili on kuulemma jopa vähän laiskanpulskea ja sille pitää löytää todellinen motivaatio, ennen kuin alkaa töihin. Itsenäinen fiksu kaveri ja läpi meni. Bussella ja Tiinalla on aina ollut uskomaton kontakti, siitä näkee, että ovat Tiinan kanssa harrastaneet jos jotain. Kun Busse kävi tutkimassa lampaita aidan ulkopuolella, lampaat reagoivat, Sinikan mukaan Busse on vahva koira. Lammashaassa poika koko ajan kysyi Tiinalta ohjeita ja osoittautui velipoika Vilin kanssa itsenäiseksi, itsepäiseksi ja hieman laiskaksi tekemään töitä, sille piti lisätä vähän paineita työskennellä ilman ohjaajan ohjeita, mutta sekin toimi ihan oikein ja hyväksyttiin.  Viimeisenä oli vuorossa Poppis Tiinan kanssa. Poppiksen mamma on sanonut sitä kukkoilijaksi ja kutsuu äijäksi. Totta Minna-Mari; Sinikan mukaan Poppis on porukan aikuisin ja jo valmis paimen, tarvitsee jopa hieman jarrua ja varmaa ohjausta, ettei liikaa innostu. Poppis suoritti todellisen pikavierailun lammashakaan, sisään tultuaan heti esitteli kaikki poppaskonstinsa minuutissa ja koe oli hyväksytysti ohi! Oikea Poppaskonsti ! Ja oli niin nopea, ettei kukaan ehtinyt edes siitä kuvaa ottaa.


PAIM-T Sofie-Amelie Ruska


PAIM -T Sörkan Sälli ja Paim-T Snadi Poppaskonsti















Ylistystä Ruskan ja Toivon perimälle


Tuomarimme Sinikka on testannut ja kouluttanut schapeja jo vuosia, siellä Kuttukuussa ovat olleet paimenleirimme jo monen vuoden ajan ja niinpä Sinikka tuntee rotumme ja on ihastunut sen valoisaan ja leikkisään sekä sosiaaliseen luonteeseen. Sinikka on tarkka siitä, etteivät koirat pure hänen lampaitaan, enkä tiedä kyllä yhdenkään edes yrittäneen. Sanoi, että elleivät ne olisi tuollaisia tukkaeläimiä, hänelläkin sellainen olisi. Aurinko paistaa kehässä aina kun siellä on schape, sanoi Sinikka. Oikeassa on!  Sinikan mukaan schape on paimenena aliarvostettu, mm borderit ja aussit huomattavasti kovempina ovat nyt muodissa.                   Minulle kasvattajana tämä päivä
oli uskomaton lahja; nähdä kasvattini, kuulla niiden luonteista ja nähdä miten ympäristö ja kotiolot ovat vain tehneet niistä sen iloisen ja fiksun karvapallon, mitä ne ovat. Lämmin kiitos Tarja ja Mika, Minna-Mari, Tiina ja Katriina tästä luonnetestistä ja yhteishengestä. Niin ja kuvia saa lähettää lisää.




PAIM-T Snadi Poppaskonsti aca Poppis, PAIM-T Sörkan Sälli aca Vili, PAIM-T Sofie-Amelie Ruska aca Fiiu,               PAIM-T Roger - myös Roksu, PAIM-T Sieppari Ruispellossa aca Busse

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Olipa äitienpäivän aatto Salossa


Tässä Ruskan jengi; Vili, Fiiu, Poppis, Roger ja Busse

ROP kasvattaja ryhmä mitalit kaulassa ruusuke ja pokaali
Salon ryhmänäyttelyyn oli saatu oman rotuni kasvattaja ja erikoistuomari Godelieve de Wit-Bazelmans. Hän on ollut aktiivinen rodun kasvattaja jo muutaman kymmenen vuoden ajan. Hän on ollut mukana mm edistämässä rodun terveystutkimuksia, mm PRA silmäsairauden testaaminen on pitkälti hänen ansiotaan. Siksipä oli ihanaa, että sain ”huiputettua” Ruskan 10 kuukauden ikäisistä pennuista neljä poikaa Fiiun lisäksi arvosteltavaksi. Kiitos siis Tiina, joka toi Bussen, Minna-Mari ja Poppis, Kati ja Vili ja iso kiitos Tarjalle ja Mikalle, jotka tulivat Rogerin kanssa Rovaniemeltä ensin Tampereelle ja aamulla ”silmä kourassa” Saloon.

Koska tiesin rovaniemeläisten ajaneen koko eilisen päivän Tampereelle,  ja taas aamuvarhaisesta Tampereelta Saloon, en yhtään edes kehdannut marista, että minunkin piti nousta aamuviideltä. Piti ehtiä viedä vanhukset pissalle ja ruokkia ne ja huiputtaa näyttelyitä rakastava Ruska sisälle ja lahjoa se ja sitten vielä huijata Fiiu yksin autoon, se kun tiesi, että sisällä on namien jako. Edellisenä iltana oli melkein salaa laitettava teltta autoon, häkit ja näyttelytuolit ja muut tavarat, koska Ruska ainakin tiesi mistä on kysymys ja päätti tulla mukaan vaikka väkisin.
kasvattajaluokka vauhdissa
Saloon tullessani siellä jo olivat Tarja ja Mika ja ihana Roger (nimi tulee Federedistä, perheessä pelataan tennistä). Rogeria en sitten ollut nähnytkään muuta kuin kuvissa sen jälkeen kun se elokuun puolivälissä suuntasi uuden perheensä kanssa pohjoiseen. Jälleennäkeminen oli riemastuttava. Poika on säilyttänyt ihanan suklaanruskean värinsä, jota tuomarikin kehui ainutlaatuiseksi. Saa nähdä, miten muuttuu vanhetessaan, sillä schapendoeshan on vähän kuin kameleontti väri muttuu turkin vaihtuessa.
Roger juoksee tuossa kuvassa vasemmalla ensimmäisenä Tarjan kanssa, perässä tulee Fiiu, sitten Poppis ja kulmassa on kääntymässä Vili Katin kanssa.
Pantiin teltta pystyyn ja sinnehän sitten tulivat myös Busse ja Tiina, Busse on ollut koirakaveri mm leikki- ja näyttelykoulussa. tulivat Poppis ja mammansa Minna-Mari, joka onneksi oli toipunut aika hyvin flunssasta, ja onneksi oli pitkästä aikaa kaunis ja aurinkoinen sää, koska näyttely oli ulkona. Vili ja emäntänsä Kati tulivat myös, Vilin luonahan oltiin syksyllä ja näyttelyssäkin on nähty pariin kertaan Bussen ja Vilin kanssa. Mutta Poppis ja Roger olivat ensikertalaisia näytelmään. 
Ja siitä sitten vaan kehiin, kaikki 4 poikaa heti kun näyttely alkoi. Tarja ja Mika jännittivät (taisivat jännätä minua) joten minä lupasin esittää Rogerin, kehän ulkopuolella se menikin hienosti, mutta kun se nostettiin pöydälle, missä se ei ennen ollut ollut ja kaksi vierasta akkaa sitä tutkivat, niin Rogerhan pani hanttiin. Hollantilaiset tuomarit aina arvostelevat pöydällä, koska se mm visuaalisesti antaa koirasta oikeamman kuvan kun koiruus on silmien tasolla, eikä alhaalla maassa ja tietysti säästää tuomarin selkää kun ei tarvitse kumarrella. Kysyin luvan tuomarilta voimmeko vaihtaa omaan mammaan, ettei tule heti ensimmäisestä näyttelystä kauhukokemuksia. Lupa tuli jaTarja tuli ja hetihän siinä kävi ilmi, ettei oltu ensi kertaa ”pappia Kyydissä” niin hienosti se meni.
Koin muuten Rogeria pöydällä pidellessäni järkytyksen; MITÄ sillähän oli mahtavat takut takapuolessa. Mietin jo hätäpäissäni selityksiä tuomarille;  että ovat matkustaneet koko päivän ja plaa, plaa plaa. Mutta sitten välähti; Rogerhan on poika ja ne tosi kiinteät ja komeat takut olivatkin pojan pallit. Se siitä seuraa kun on tottunut vain tyttöjä esittelemään ja on muutenkin sekaisin pelkästä onnesta sada tavata kaikki ihanat Ruskan lapset.
Hienosti kaikilla meni ja Fiiukin sijoittui paras narttu kehässä neljänneksi ja sai jo toisen varaserttinsä. Se on nyt ollut kolme kertaa oikeassa näyttelyssä, saanut joka näyttelystä erinomaisen ja kaksi varaserttiä, kaksi tuomareista on olleet rotuun erikoistuneita, ihanan hämmästyttävää joka kerran. Ja sitten mentiin kasvattajaluokkaan Roger ensimmäisenä junnuluokan neljäntenä ja erinomaiset laatuarvosanat saaneet Poppis oli junnuissa kolmas, Vili toinen ja Fiiu. Koko värisuora, ruskea, siniharmaa ja kaksimustaa. Tuomari kehui ryhmää, sanoi, että eri väreistä huolimatta ovat niin rotutyypillisiä oikeita schappareita ja kehui päät ja liikkeet ja yhtäkkiä me olimmekin kolmesta ryhmästä paras, me kymmenkuiset Ruskan vauvat!  Iho kananlihalla ja posket kyynelissä kiersimme kunniakierroksen. Kevätallergian takia en pysty laittamaan ripsiväriä, onneksi sillä hyppelyksihän se kierros meni ja olisi ollut varsinainen näky vanha rouva mustan nartun kanssa mustin ripsivärisin poskin hyppelemässä.

Saimme kaikille ryhmässä olleille hienon mitalin sinivalkoisin nauhoin. Otettiin kuvia mitalit kaulassa ja pantiin pöytä koreaksi teltassa. oli pizzaa, suolaista ja makeaa torttua, mehua suklaata ja kanttiinista haettua kahvia ja Ruskan äitienpäiväkakuksi lähettämä prinsessakakku, vainshmapanja puuttui, mutta ihana tunnelma korvasi sen ja sain parhaimman äitienpäivälahjan jo aattona. Sanoinkin, ettö nyt saa hulttiopoikanikin anteeksi kun ei kuitenkaan kiireiltään muista äitiä. Sainpa pitkän nenän ja ruusupuskan jäneltäkin ja ihanan muiston näistä koiralapsistani ja heidän ihanista perheistään. Muisto, joka ei hevillä unohdu ja vaatii uusintaa.

Niin olivat veljekset kuin ilvekset, vaikea sanoa ovatko tässä Busse ja Poppis vai Roger ja Fiiu. Roger muuten keksi, että siskolikalla on alkamassa juoksu ja se jopa teki muutamia harjoituksia ja päälle päätteeksi nosti komeasti jalkaansa merkiksi kun velipojat vielä useimmiten tyttöpissaavat <3 Kiitos Olipa Ihana Päivä <3























perjantai 28. huhtikuuta 2017

Morsiusparista

Väriyhdistelmiä esittelyssä 
Nyt kun odottelemme tuloksia siitä, onnistuimmeko Ruotsissa pääsiäisenä, on aikaa kirjoitella tästä pariskunnasta. 
 Susiella oli ennen schapendoeseja Briardeja ja sitten minulta schapendoes Foppa (nimi annettu sen kuuluisan ruotsalaisen jääkiekkoilijan mukaan), Foppan poika tietysti sai pelaajan nimen myöskin, se oli Sudden. Tjabo on siis Susien ja Perin kolmas schapendoes. Näin Susie kuvaa Ruskan sulhasta:Tjabo on luonteeltaan iloinen "sontakärsä", energinen, vauhdikas ja iloinen. Se rakastaa tehdä töitä kanssani riippumatta siitä onko kyseessä rallitoko, näyttely, jäljestys tai vain sohvalla makailu. Matkailuvaunuilu on sen suosikki, se pitää kovasti ihmisistä ja toisista koirista, oikea jokapaikan koira, jonka sydän on oikealla paikalla.Tjabo on muutaman päivän viikossa yksin kotona, ongelmitta, mutta aloitinkin sen harjoittamisen siihen jo 8 viikkoisena. Lapsenlapset ja Tjabo ovat parhaat kaverukset, samat säännöt ja tavat, mikä meistä on tärkeää että koiramainen elämämme toimii. Kesäksi on suunnitteilla näyttelyitä ja rallytokoja. Tjabolla on ollut turkkikato (pentuturkki) eikä se siksi ole kovasti ollut näyttelyissä, mutta nyt turkki alkaa olla kunnossa (vaihtunut) ja silloin taas mennään kehiin. Tämä on Tjabon ensimmäinen pentue ja jännitämme sitä. Hän, joka Tjabon pennun saa, saa taatusti monta makeaa naurua päivittäin( ehkä myös muutaman harmaan hiuksen myös).

Chappers El Dorado Tjabona se komeampi
Jos edellisten schapejen nimet olivat jääkiekkoidoleilta, on Tjabon nimi suoraan kuninkaallisista piireistä. Tjabo merkitsee kaveria, toveria ja Tjabo on Ruotsin kuningas Kalle Kustaan lempinimi, jota hänen ystäväpiirinsä käyttää. Minusta kyllä tämä Ruskan kuninkaallista nimeä kantava sulhanen on komeampi kuin tämä nimikaimansa, samoin kuin Foppa oli sitä kiekkoilijaa Foppaa komeampi, vaikkakaan ei juurikaan karvattomampi.
Kuningas Tjabona












Ruskalla turkkia riittää, se on varsinainen tuulitukka.


Ruska täyttää kesällä 5 vuotta ja se on jo ehtinyt hankkia itselleen muutaman valiotittelin ja Voittajatitteleitä, se oli vuoden näyttelykoira vuonna 2014. Sitten oltiinkin poissa näyttelykehissä ja valmistauduttiiin ensimmäiseen pentueeseen. Niitä tuli kahdeksan viime kesänä ja ruska osoittautui mainioksi mammakoiraksi.
Ruska on suorittanut luonnetta kuvaavan MH-kuvauksen ja läpäissyt sen, ääniherkkyydestä huomautetiin. Olemme harrastaneet myös agilityä ja kokeilleet paimennusta.  Ruska on malliltaan pyöreärunkoinen ja seisoo tukavasti kuin suomalainen saunajakkara. Ruskan isoäitiä Amelie-Sofieta hollantilaiset kasvattajat kutsuivatkin saunakrukjeksi. Siksi onkin hienoa, että tuleva sulhasmies on rakenteeltaan sutjakka, niinkuin edellinenkin sulhanen Toivo. Uskon, että tästä pentueesta tulee onnellinen, niin helposti, kauniisti ja rauhallisesti se pantiin alulle. 
                                                                                                             




keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

15.4 SE TAPAHTUI ja nyt jännitetään

Ehdin ottaa progesteroonitestin vain kaksi kertaa, koska montaa paikkaa ei pääsiäisen takia ollut avoinna. Aikaisemmin en ole testejä ottanut, mutta koska Ruskalla on juoksuaika vain kerran vuodessa, on parempi varmistaa päivien kohdalle osuminen. Keskiviikkona 12.4 oli arvo vielä kovin matalalla, mutta päätin silti käyttää varaamani laivaliput 14.4 Naantalista Ruotsiin, sillä meillä oli lupa viipyä sulhasen Tjabon ja ystäväni Susien kotona pääsiäispyhien yli.
Onneksi lähdimme matkaan pitkäperjantai-iltana. Ajomatka Kapellskäristä kulki Tukholman läpi ja matka sujui mahtavasti, koska lauantaiaamu kuuden jälkeen oli vielä hiljainen liikenne, paitsi että menetin internetyhteuden ja sen myötä kartan Tjabon luokse. Ensin siis epätietoisuus oikeista päivistä ja sitten vielä epätietoisuus reitistä. Minä en ole mikään nettihirmu, vaan päinvastoin ja kun hermostun, teen vielä uusia virheitä. Onneksi liikenteessä oli hiljaista ja jo matkan alussa huomasin Mac Donaldsin, sinne siis suuntasin. Seinällä luki, että heillä on ilmainen WiFi ja vaikka nettipöllö olenkin, osasin sen asentaa ja sen kautta löytyi uudestaan ajo-ohjeet. Ystävällinen kaveri neuvoi vielä dataliikenteen haussa ja niin pääsimme matkaan kohti Tukholmaa ennen lauantaiaamun ruuhkia.
Tjabon luona olimme jo aamukymmeneneltä. Heti tullessa huomasin miten Ruska ja Tjabo ihastuivat toisiiinsa. Onnekseni Ruska suorastaan rakastui tulevaan sulhaseensa. Ruskan ensimmäisellä kerralla yritimme astuuttaa sitä myös ns kakkosuroksella, mutta Ruska suorastaan julmistui, eikä yrityksestä tullut mitään. Nyt Ruska kasvoi silmin nähden varmaan ainakin muutaman sentin, kun se yritti tehdä positiivista vaikutusta tulevaan pentueen isään. Tjabo oli onneksi yhtä ihastunut ja fiksu. Se kyllä liehui Ruskan kimpussa heti alusta lähtien, mutta yritti koko ajan juuri siihen oikeaan paikkaan hännän alle, ei päähän eikä selkään. Ja Ruska seisoi vakaana ja tanakasti niinkuin "saunajakkaran" kuuluukin, (saunakrukjeksi Ria aina kutsui myös Amelieta, Ruskan mummia).
Koska ruotsalaisilla, (kerrankin oikeudenmukaisesti) oli yhtä kylmä ja luminen pääsiäinen kuin meilläkin siirryimme sisälle. Per oli etukäteen sanonut Susielle, että häntä astuttaminen jännittää, koska hän ei ollut ennen ollut mukana. Onnettomuuseksi Susie oli sekä lauantaian että sunnuntain töissä ja he olivat Perin kanssa sopineet, että Per hoitaa ruoat ja me Susien kanssa astutukset. Niinpä Per aloitti munakkaan paistamisen ja Susie oli töissä. Istuin heidän kodikkaaan keittiönsä pöydän äärellä ja Per teki ruokaa. Ruska makasi keittiön matolla.
Tjabo tuli hetkeksi viereeni ja näytti siltä, että se mietti valmiiksi strategiansa jos narttu vastustaa. Tjabokin kasvoi pari senttiä, lähti päättäväisin askelin Ruskan luokse ja minä perässä. Tjabo hyppäsi selkään ja oli samantien sisällä ja kiinni.
Sanoi Perille, että nyt se tapahtuu. Miesparka         joutui jättämään paistinpannunsa ja tulemaan alas keittiön matolle. Tjabo osasi itse siirtää jalkansa sivuun ja Perin tehtäväksi jäi vain rauhoittaa Tjaboa, koska se ei pitänyt kiinni juuttumisestaan, vaan hieman protestoi. Koko toimitus oli ohi kaksi tuntia saapumisemme jälkeen, eikä se suinkaan tapahtunut perinteisellä eteisen matolla, missä Susien Foppa (kasvattini) ja sen poika Sudden olivat sen tehneet, vaan keittiön juusto- ja kinkkumunakkaaalta tuoksuvallla matolla. Ilmeisesti kaikki onnistui niin hyvin ja juuri oikeaan aikaan, että sen jälkeen molemmat rauhoittuivat ja alkoivat käyttäytyä kuin vanha aviopari. Toista astumista ei kumpikaan tosissaan yrittänyt, vaikka olivatkin hyvin kiinnostuneita toisistaan ja selvästi rakastuneita.
Pariskunta lepää pääsiäisen pyhinä yhdessä 




Komea poika juuri kammattuna 






maanantai 26. syyskuuta 2016

Seitsemän nartun linjani

Olen iloisen ylpeä tästä jatkuvasta narttulinajstani, joista jokaisen on len tavannut henkilökohtaisesti ja saanut olla mukana päättämässä pentujen ostosta  tuolla hieman myöhemmin.
Tässä on Rollecaterdeelin kantanarttu Warrig van Stamdolerna, jonka tapasin Henkin ja Rian luona kun olimme valisemassa ensimmäistä schapeani sieltä eli Amelie Sofieta, Amelin narttulinja alkaa myös Warrigista (se on hollantia ja tarkoittaa pörröistä ja takkuistakin) (lausutaan varreh). Warrigin tytär on Iete, ensimmäinen van het Rollecaterdeel, tuossa keskellä.
Iete oli kevyempi ja jalkavampi malliltaan kuin äitinsä Warrig, hänen tyttärensä Bente taas olisi mielestäni voinut saada hieman enemmän etujalkoja, tätä samaa toivon myös Benten tyttärentyttären tyttäreltä Ruskalta.  Iete oli rauhallinen ja lempeä ja viihtyi aika paljon omissa oloissaan, koska oli silloin jo aika ikääntynytkin. Tyttärensä Bente sensijaan oli luonteeltaan kovempi ja aina kun menimme heille kylään ja Seita riemuissaan juoksi äitinsä luo, antoi Bente kyllä kuulla kunniansa, ettei sitä nyt ihan noin vaan rynnätä äitiä halaamaan, kun kerran on täältä lähdetty. Samaa luonnetta peri tyttärensä Seita.
 Ieten tytär Bente vasemmalla. Benteltä minulla on kaksi pentua; Onnimanni yhdessä Anita Kurkon kanssa ja toinen kantanarttuni Seita van het Rollecaterdeel. Molemmat sekä Seita että Onnimanni ovat kansainvälisiä muotovalioita ja molemmat jo nyt koirien taivaassa. Bente muuten sain Ruotsista vierraillessamme Rian kanssa siellä sertit kolmesta eri näyttelystä ja kun Ria siten tuli Benten kanssa Suomeen ja sai sertin, siitä tuli kasoisvalio SE ja FI Cha.ja pärjäsi aina Hollannin klubinkin näyttelyissä.
Benten tytär Seita multivalio, elämäni koira,joka elokuun lopussa jätti meidät ja siirtyi esiäitiensä luo sinne koirien taivaaseen, missä kasvaa nakkeja puissa ja jätti valtavan ikävän jälkeensä.
Seita on saanut Hollannissa kaksi varasertiä ja yhden sertin ja sijoittunut Rotterdamin näyttelyssä Ryhmässä 6, siellä sijoitettiin 9:N koiraa ja minua nauratti sitä esittäessäni kun selostaja kertoi, että kyseessä on hollantilainen rotu, jota ei kukaan muu kuin hollantilainen osaa esittää.
Seita on tässä kuvattuna kasvattajansa ihanassa puutarhassa kesällä 2010, jolloin vietin kuukausia siellä. Seita antoi minulle neljä ihanaa pentuetta, joista kotiin jäi ensimmäisen pentueen esikoinen ja                                                                                         ainoa narttu Riitu ja viimeisen pentueen Quibus.                                                                                             Quibus suostui tekemään Roopen kanssa pentueen,.
Quibus sai viisivuotiaana aivokasvaimen ja se oli pakko panna nukkumaan vasta 5-vuotiaana.Quibus oli kymmenen pennun loistava äiti, joka enemmän kuin kukaan muu koiristani leikkiniiden kanssa, oli koko ajan tosi rauhallinen ja osasi nauttia niistä koko ajan. Quibuksen isä oli hollantilainen Stoffel, Stoffel kävi kylässä meidän luonamme kun asuimma Hollannissa, mukana oli myös Stoffelin isä Malle Swabber. oli ihanaa nähdä niitä ja katsoa, miten mahtavia he olivat pentuja kohtaan. Ria rakasti Quibusta Holannissa ollessamme, näki siinä Isoäiti Ieten, joka oli Rian mukaan fiksu koira ja samaa hän näki tässä tyttären tyttäressä. Quibus oli aika kevytrakenteinen ja pitkä kroppainen, se oli kahden maan valio. Ikävä on tätä haukkujaa.           
Ruska on tämän tuntemani narttulinjan kuudes äitikoira. Se sai kahdeksan pentua kesällä (2016) ja pentueen isänä oli Toivo (Karvarallin Poppaskonsti), johon Ruska rakastui niin, ettei ketään muuta yrityksistä huolimatta edes huolinut. Toivon takana on toinen kanttanarttuni musta Amelie-Sofie ja Toivo on musta, kuten Amelie. Ruska on luonteeltaan iloinen hässöttäjä ja perinyt äidiltään välillä niin raivostuttavan tavan ilmoittaa kaikki tapahtumat haukkumalla. Ruska on isoäitinsä Seitan tavoin ollut näyttelyissä menestyjä ja malliltaan äitiään ja isoäitiään kropaltaan lyhyempi, eikä yhtä terävä kuin nuo kaksi.Ruska oli myös loistava äiti ja edelleen leikkii kotiin jääneen tyttärensä Sofie.Amelien kanssa.
 Ruskan ensimmäinen pentue syntyi Paulan päivänä 22.6.2016 ja siellä on myös kotiin jäävä tämän narttulinjan seitsemäs narttu, jonka takana ovat siis molemmat ns kantanarttuni Seita ja Amelie-Sofie.
Yllätyspentueessa oli kaksi siniharmaata, neljä mustaa ja kaksi ruskeaa, mikä oli tosi yllättävää.
Tässä joukossa mukana myös se seitsemäs narttu musta Sofie-Amelie 

maanantai 1. elokuuta 2016

Pentutarkastus ja sirutus tehty

Viime perjantaina sain ajan eläinlääkäristä pentutarkastusta ja sirutusta varten. Ja sitten vain miettimään, miten nuo lapset saisivat ensimmäisestä automatkastaan mahdollisimman positiivisen kokemusmuiston. Olen nimittäin useankin koiranomistajan kertoneen, ettei heidän koiransa ollenkaan pidä autoilusta. Usein se varmaankin yhdistyy siihen ensimäiseen, muutenkin vaikeaan tilanteeseen, kun pentu "riistetään" emonsa kodista ja viedään vieraanhajuiseen autoon uusien ihmisten kanssa, jotka itsekin jännittävät sitä miten matka menee.
Minulla ei ole mitään patenttiratkaisua, mutta usein auttaa, että pentu menee autoon väsyneenä ja sille on järjestetty turvallinen nukkumapaikka JA SEN ANNETAAN NUKKUA sitä koko ajan vahtimatta. Helppohan se on sanoa, mutta käytäntöjä on niin erilaisia ja koiriakin. Minä ratkaisin asian niin, että laitoin kaikki pennut nukkumaan juuri siihen kevythäkkiin, missä ne pihallakin ollessaan nukkuvat, joten se on siis tuttu, eikä siitä näe ulos samalla lailla kuin rautahäkistä kehikon väleistä. Ihana pennunostaja ja ystävä Mari jo vuosien takaa tuli mukaan kantamaan ja vahtimaan lapsia kun kävin kysymässä, joko voi häkin tuoda sisään ja poislähtiessä kävin maksamassa.
Muutenkin tämä värikirjo oli tosi rauhallinen, ne ovat aina varsin rauhallisia,mutta nyt saatiin jo lääkäritädiltäkin kiitokset kun pennut inahtamatta voitiin kääntää selälleen ja etsiä "pikkupallit" pusseistaan. Kaikki olivat jo laskeutuneet, vaikka ikää oli vasta vähän yli viisi viikkoa. Kukaan pennuista ei kiljunut, muutama sanoi vienosti ai, kun siru laitettiin, tällä kertaa Kennelliiton toivomuksesta hartian seutuun, kun se ennen oli vasemman korvan alla kaulassa. Syy siirtoon oli, että se siru häirtisee mm kallokuvauksissa. Ja pentujen reaktioista päätellen, se paikka olikin parempi kuin korvatakunen, siinä on enemmän löysää nahkaa, jonka alle se "kauhistuttavan iso neula" sen sirun sylkee.
Isä Toivo kravatteineen
mustat tytöt kravatteineen
Nyt kaikki lapset ovat siis saaneet tunnuslukunsa. Kasvattajan ainoaksi ongelmaksi jää erottaa oikeat pennut toisistaan. Kaksi mustaa poikaa ja kaksi mustaa tyttöä muistuttavat niin erehdyttävästi toisiaan, jopa isän tunnusmerkkiä valkeaa rintaa ja varpaita myöten. Lääkärissä laitettiin haavateipistä kahdelle kaulapannat ja kotona sitten lakattiin kahden niistä peput.
Sofie-Amelie sai lakkasipauksen turkkiinsa, Friida-friidu sensijaan ei ja Poppis eli Poppaskonsti sai myös lakkalisäyksen erotukseksi Siepparista.
Suunnitelmissa on kertoa hiukan niiden luonteiden erosta, mutta tosuus on, että vanhaa kasvattajaa viedään niin lujaa pentujen syötöstä isojen koirien syöttöön ja emon huoltamiseen sekä kaikkien ulkoilutukseen, laatikon siivoamiseen ja pesukoneen pyörittämiseen, että kun illalla istun koneen ääreen, ei juurikaan ajatus liikahda. Lähes kahden kuukauden yövalvomiset alkavat näkyä. Alkuviikosta viime viikolla sää suosi, pennut olivat lähes koko päivän ulkona, loppuviikon sääherra hiukan kokeili meikämuijaa, lorotti taivaan täydeltä vettä melkein heti kun oli saanut pennut ulos ja näytti auringon heti kun koko sakki oli taas sisällä. Hyötyliikuntaa, sanoisin, vaikka raivotuttikin välillä.Uskomatonta, että nyt alkaa viimeinen kokonainen viikko kun kaikki pennut ovat yhdessä. Ensi viikon keskiviikkona pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja siitä eteenpäin pesä sitten tyhjenee, vain Sofie-Amelie jää. 
Erottaisitko nämäkään pojat ilman merkkiä?